Laura Korhonen
laurakorhonen.bsky.social
Laura Korhonen
@laurakorhonen.bsky.social
110 followers 130 following 75 posts
Tampereen kaupunginvaltuutettu, Pirkanmaan vara-aluevaltuutettu Oikeudenmukaisemman yhteiskunnan puolesta 🙌
Posts Media Videos Starter Packs
Ja kun työstä ei saa riittävää palkkaa, on ihmisen haettava rahallista tukea elämiseen Kelasta. Näin työnantajat siirtää palkanmaksua valtiolle.

Riittävä palkka kuuluu jokaiselle kokoaikaista työtä tekevälle työntekijälle. Työtä tekevän ei pitäisi joutua hakemaan Kelasta tukia.
Ihmiset kokevat useamman työn tekemisen raskaaksi ja väsyttäväksi. Ylimääräisen työnteon vuoksi ihmiset joutuvat joustamaan vapaa-ajastaan ja jopa yöunistaan - mikä tekee tästä myös terveysriskin.

Erityisen huono tilanne on esimerkiksi yksinhuoltajilla, missä taloudessa on vain yksi aikuinen.
Suomalaiset joutuvat tekemään useampaa työtä tullakseen toimeen. "Joskus työpäivä voi venyä jopa 18 tuntiseksi”

Ollaan meidän hienossa yhteiskunnassa siinä tilanteessa, että työn tekeminen on monelle ainoa vaihtoehto, sillä rahat eivät muuten riitä elämiseen, tai vakituista työtä ei ole saatavilla.
Näin naiset kokevat selkeämmin katuympäristömme haasteet – joissa siis on paljon kehitettävää.

Tällä hetkellä kaupunkiympäristö ei mahdollista vaivattomasti kulkemista pyörätuolin, rattaiden, rollaattorin tai muiden apuvälineiden kanssa.

Muun muassa tätä pyrin helpottamaan kaupunkipäättäjänä.
yhteiskunnassa vaikuttaa siihen, että naisille kulkeminen voi olla haastavampaa, kun mukana on lapset rattaissa tai hoivattava tai muu kuljetettava henkilö pyörätuolissa.

Naiset siis kävelevät enemmän ja käyttävät enemmän julkisia – ja kuskaavat enemmän mukanaan lapsia, vanhuksia ja vammaisia...
Naiset ovat miehiä tyytymättömämpiä kävely- ja pyöräilyreitteihin ja niiden kunnossapitoon – ja se johtuu naisten hoivavelvoitteesta.

Naiset kävelevät ja pyöräilevät enemmän, eli naiset käyttävät näitä teitä enemmän. Miehet liikkuvat enemmän autollaa. Lisäksi naisille kohdistuva hoivavelvollisuus..
Jos olisit syntynyt Lähi-Itään, sun arjen ongelma voisi olla puute vedestä.

Jos olisit syntynyt etelämpään, ongelma voisi olla kuumuus.

Jos taas Palestiinaan tai Ukrainaan, ongelma voisi olla sota.

Suomessa ongelma saattaa olla se, että sua tänne sota- tai ilmastopakolaisiksi tulleet ihmiset.
Ei tietenkään kaikesta työstä pidä maksaa 10k kuukaudessa, tai mitään muutakaan samaa summaa eri työstä. Mutta jokaisesta työstä, kokoaikaisella työajalla, tulee saada sellaista palkkaa, millä tulee toimeen. Jokaisessa työtehtävässä palkkojen tulee nousta samassa suhteessa elinkustannusten kanssa.
Kokoomus: kauniit sanat ja sopimukset asunnottomuuden poistamisesta eivät poista asunnottomuutta, jos teette sellaista politiikkaa, mikä lisää köyhyyttä ja asunnottomuutta.

www.facebook.com/share/p/17Mh...
Milloin hallitus asettaa Suomelle ilmastonmuutosjarrun, köyhyysjarrun, julkisen terveydenhuollon kriisin jarrun, asunnottomuusjarrun, työttömyysjarrun? Miksi näissä hallitus vain kiihdyttää? Miksi näillä asioilla ei ole kiire?
Jos saan joskus tyttären, en halua kasvattaa hänestä kilttiä tyttöä.

Hyvää tyttöjen päivää!
… tunnista ulkoisista piirteistä mitenkään.

”Ei kaikki miehet” ei tietenkään. Mutta liian moni. Ja niin kauan, kun liian moni ei puutu toisen miehen häpeällisiin tekoihin ja sanoihin, niin naiset maksaa siitä.
”Ei oikeat miehet raiskaa”

Kyllä valitettavasti raiskaa. Ymmärrän mitä tällä kommentilla haetaan, mutta raiskaajat ovat ihmisiä meidän muiden joukossa. He ovat poliiseja, isiä, opettajia, aviomiehiä, työkavereita, perheenjäseniä.

Nää raiskaajat ovat meidän joukossa, eikä heitä tunnista… 1/2
Uskon tämän olevan totta!🤭
Kuvassa näette äkäisen, pullantuoksuisen woke-vihervasemmistosuvakkifeministin.

Herkullista korvapuustipäivää kaikille!

Ps. Ei se pullan ulkonäkö, vaan maku…😋
Maailmassa, jossa elämisen pakolliset kustannukset nousevat samalla, kun palkat eivät nouse tai jopa laskevat, miten suhteutat, kun ei ole enää mistä vähentää pakollisia menoja järkevästi?
Kommentti, minkä saan aina kun puhun pienituloisten toimeentulosta:
”Menot täytyy suhteuttaa.”

Tottakai ihmisen täytyy elää omien tulojensa mukaan. Se on itsestäänselvä asia.
Kysymys kuuluukin:
1/2
2/2

Hallitus, joka lisää köyhyyttä ja asunnottomuutta, ei ole kykenevä johtamaan Suomea.

Eikö tää hulluus jo riitä?
Asunnottomuus on lisääntynyt. Kohtuuhintaisia asuntoja tarvitaan lisää. Orpon hallitus leikkaa kohtuuhintaisten asuntojen tuesta.

Tää voi vaikuttaa siihen, että
❌ pula kohtuuhintaisista asunnoista pahenee
❌ vuokrien hinnat nousee kohtuuttomasti
❌ asunnottomuus ja ahdinko lisääntyy
1/2
Juurikin näin! Kysyisin myös, että miten on mahdollista että kehittyneessä hyvinvointivaltiossa edes on työtehtäviä niin heikolla palkalla, että kokopäivätyöllä ei tule toimeen.
2/2

Vasemmistoliiton yrittäjyyspolitiikan lähtökohtana on etenkin pienyrittäjien kilpailuaseman vahvistaminen suhteessa ylikansallisiin yrityksiin sekä yrittäjäköyhyyden torjuminen.
Vasemmisto haluaa edistää pienyritysten asemaa ja neutralisoida suuryritysten ylikasvanutta asemaa ja valtaa yhteiskunnassa.

Suomen yrityksistä 95 prosenttia on pieniä yrityksiä. Oikeistohallitus on keskittynyt suuryritysten edun ajamiseen.
1/2
Joka päivä tulee uusi ongelma..
Mulla on monta nimeä tälle hallitukselle, eikä mikään niistä liity onnistumiseen.