Valitettava totuus on, että aika entinen ei koskaan palaa ja meistä jokainen jatkaa joskus matkaansa. Jäljelle jää vain tarinat, joiden avulla elämän tarinat jatkavat matkaansa. Itse kirjoitan nyt noita tarinoita paperille kokonaisuudeksi. Ehkä ne sitä myöden säilyvät paremmin aikaa.

Haluan kannustaa kaikkia ihmisiä kuuntelemaan tarinoita toistenne elämistä. Kirjailkaa joko omaan muistiinne tai konkreettisemmin paperille elämän mittaisia tarinoita, ne auttavat muistamaan ja arvostamaan meitä aikaisemmin kulkeneita.

Kuin yllättäen huomasin uppoutuneeni noihin tarinoihin entisistä ajoista, vaikka eiväthän ne ajat olleet tosiasiallisesti kuin yhden ihmiselämän pituuden päässä historiassa. Heräsi ajatus siitä, että jokainen elämäntarina voisi olla kertomisen arvoinen.

En tiennyt, että pappani oli ostanut aikanaan eräältä maalarilta taulun hunajalla ja että kyseisestä maalarista on tullut vuosien saatossa melkoisen kuuluisa. Tai miten vaarini oli nuorempana pudonnut kattoremontin yhteydessä aitan katolta ja hänen selkäänsä kasvoi sen vuoksi greipin kokoinen kuhmu.

Aloitin haastattelemaan sukulaisiani läpi ja kirjoitin kaiken ylös, mikä kuulosti omaan korvaani merkitykselliseltä. Huomasin aivan uuden maailman avautuvan kuuleminien pohjalta.

Pohdin itsekseni mitä tiesin oikeasti isovanhempieni elämästä ja omista juuristani. Olinhan kuitenkin lopulta kaikkien isovanhempienikin summa. Jokaisen palasia minusta löytyisi. Osaisinko kertoa heidän tarinaansa eteenpäin? Jos vaikka lapseni tulevaisuudessa kysyivät heistä.