Mainio ketju, erit. viestit 1/4. ja 3/4. Ongelma on myös, että toimivaa mediakritiikkikonseptia (tv:ssä/lehdissä) ei tahdo millään lyötyä. Niissäkin pulma ollut, että toimittajat yleensä kommentoivat (ja puolustavat) itseään ja sanovat viimeisen sanan. Nuo Seppäsen ’minuutit’ ovat kyllä mainioita.

Kyllä noin. Kiinnostaa arviosi noiden kolmen (vaikkapa vain summittaisista) prosentuaalisista osuuksista. Toki on osin alustariippuvainenkin, mutta tuskin kuitenkaan paljon. Lähettäjä- eli minäkeskeisyyden voi verhota monin tavoin, mutta valtaosin se on täysin avointa.

Harmi vaan, että hänkin - siis Mari Pantzar - on näköjään luopunut tämän alustan käytöstä. Kuten eräät muutkin, jotka ovat olleet täällä mutta luopuneet. Ehkäpä alustan vähän yksipuolisen imagon takia, tiedä häntä.

Tuolla kävin minäkin tänään, ja aina sama hämmennys: kuinka kapea osa - oikeastaan vain sirpale - julkaistusta (erityisesti tieto-)kirjallisuudesta näkyy tavanomaisessa julkisuudessa ja siksi yht.kunnallisessa keskustelussa.

Hyvä esimerkki siitä, kuinka
1) kirjastolaitos on tärkeä
2) ihmiset ovat kiinnostuneita oikeistakin yhteiskunnallisista ongelmista eikä vain pintakohuista
3) läheskään kaikilla kirjoja(kaan) ei ole varaa ostaa silloinkaan, kun tiedonjano on suuri
4) palaa kohtaan 1

Näin sen viime kesänä Päijänteellä. Tunnin junista ei niin väliä, kunhan liikennöivät siellä missä kulloinkin tarvitaan.

Onhan jo nykygallupin mukaan myös Sdp+Kesk+Vihr+Rkp (+ Kd?) mahdollinen - jos siis Kesk. trauma edellisestä hallituksesta lieventyy sillä, jos Vas ei mukana. Ympäristöasioissa vaikeaa mutta muutoin soviteltavissa. Ylipäänsä kyse siitä, kuka, mistä ja paljonko itselleen ’pyhästä’ valmis joustamaan.

Aina kun tämän biisin (ja koko levyn) kuulee ja muistaa, tulee tuo ”bright and sunny” fiilis. Joistakin muista tulee jotain muuta, mutta tästä juuri tuo (eikä juuri tuon kirkkaammaksi voi päästäkään).

Eikä olla apinoitakaan (Tuomari Nurmio), joten mitä me ollaan. No, ainakin sankareita kaikki, kun o i k e i n s i l m i n katsotaan (J. Karjalainen). Paitsi työttömät - myö ei ollakaan mittään (Hector). Ehkä näistä aineksista deduktiivisella päättelyllä vielä johonkin päädytään.

Vesteråsissa työn (ja pyöräilyn) sankareita muistetaan ja arvostetaan.

Näistä sinun lainaus-, palautus- ja varaustilanteista saisi mainiosti koottua alakoulun matematiikan oppimateriaalin. Säästyisi rahaa oppikirjahankinnalta. ”Kun Juhalla oli viime viikolla lainassa x määrä kirjoja ja y määrä varauksia, ja kun hän nyt palautti z määrän lainoja, niin kuinka monta…”.

PaperiHS: ”Realismi vaihtui marinismiin, ja tässä sitä ollaan.” Jutun sisältö huomioiden koko Euroopan ’väärässäolo’ on marinismia, siis Marinin syytä. Kuten on Suomen talouden ”tärveleminen” aiempien juttujen mukaan. Otsikon loppu - ”ja tässä sitä ollaan” alleviivaa molemmat rikokset.

Mutta kumpi tärkeämpi: tämä vai sunnuntaina Che (liittyen mm. kokoonpanoihin)? Yksi tappio CL:ssä tuskin vaarantaa jatkoa, kun taas Che:n (joka kovassa nosteessa) pääsy 3 p. päähän voi olla riski PL:ssä (verrattuna mahdollisuuteen päästä voitolla 9 p. karkumatkalle).

Hakunila taitaa olla pk-seudun (ulko)liikuntaystävällisin kaupunginosa. Toki tuo rullahiihtorata on ekstraa asian harrastajille, mutta kenelle tahansa löytyy polkua, latua, eri lajien kenttiä ym. harrastaa liikuntaa ja ulkoilua.

Kyllä. ”Kaikki”, jotka käyttävät sanaa ’kaikki’ tukeakseen lähinnä vain omaa mielipidettään tai vaikutelmaansa asioista, pitäisi panna joko suomen kielen, sosiologian tai logiikan, ehkä jopa ontologian ym. kurssille. Syntisiä kyllä tässä asiassa löytyy runsaasti - tuskin siinäkään kuitenkaan kaikki.

Tuosta tuli mieleen vastaavasti valoisuuden korkeimman tason kokemus omalta kohdalta - lapsuudesta tietenkin. Maaliskuinen täyskuutamo loppuillan pakkasessa syvällä honkametsän keskellä, kaukana kavala maailma.

Tuollaista oli varmaan silloinkin, kun Jeesus käveli vetten päällä. Ei ollut epäilystä, etteikö vesi olisi kantanut.

Postinjakajilla oli aikoinaan hienot koppalakit virka-asunsa kruununa. Ehkäpä parilla postinjakajalla on kohta tohtorinhatut päässään postia jakaessaan.

Mielenkiintoista oli kotiin tultua tsekata netistä biisilista, ja olihan siellä ’hittejäkin’ mukana, vaikka ei konsertissa niin tunnistettavasti, ja oikeastaan hyvä niin. Olin 25-v. poikani kanssa, ja yhdessä todettiin, että musiikki toimi niin kuin pitääkin - musiikkina, ja siis ylisukupolvisesti.