Baari oli aukeamassa ja oven takana odotti jo kalusteeksi kutsuttu vakioasiakas. Tämä janoinen sankari suhahti avatun oven raosta sen verran ripeästi että "Moi moi, jos oluen saisin!" kuului avaajan takaa enää heikosti. Iltaan saakka ei tarvinnut odottaa kun "huomenna sitten uudestaan" sanottiin.

Tytön sydän oli viallinen, oli ollut jo syntymästä saakka. Toistuvat hoidot alkoivat olla raskaita ja ilman elimensiirtoa, tulevaisuus ei ollut kirkas. Sairaalan ikkunasta näkyi kolme nuorta sähköpotkulaudalla, menossa suojatien yli ja katsomatta sivuille. Auton kuljettajalla oli puhelin kädessään.

Juoksuhaudan pohjalla oli samaa sumua kuin kuopille pommitetulla rintamalla sen edessä. Heikko tuuli sai sumun aaltoilemaan kuin se olisi meren pintaa. Vartija tuijotti kohti vihollisen mykkiä linjoja, ainoa liike oli tuo sumun aaltoilu. Kolmas viikko yksin, ruoka alkoi loppua. Miksi hän jäi eloon?

Kissa katsoi taakseen, jokaista erikseen suoraan silmiin. Hän oli ainoa joka lähtisi ylittämään tyhjältä näyttävää kenttää. "Tulen takaisin jos löydän äitini ja selviän hengissä etsinnästä", hän sanoi huolissaan odottamaan jääville muille kissoille. Puheet etsinnän vaaroista oli puhuttu. Oli aika.