Mutta: tosiasiassa Venäjän ja Israelin välit ovat paljon läheisemmät kuin halutaan ajatella. Taustalla on hyvin pitkä, jo 30-vuotinen yhteistyö. Se ei ole suinkaan vailla sudenkuoppia, ja epäluottamusta on monella tasolla. Mutta kaikkinensa suhteet ovat olleet varsin toimivat.

Näitä ihmisiä on hämmentävän paljon. Yliopistotutkijoita, jotka puhuvat vakavalla naamalla "Kremlin ja Ramallahin akselista Israelia vastaan". Evp-upseereita, joille Israel kaiketi on mieluisa kovana sotilasvaltiona. Sekä tietysti kaikenlaisia wannabe-oikeistointellektuelleja.

Se, ettei asiasta puhuta -- ja olettaisin, että taustalla on ihan vain toimittajille ominainen tiedon puute -- tietysti aiheuttaa monenlaista. Kuten esimerkiksi sen, että hyvin moni somen suomalainen kokee Israelin kannattamisen olevan samalla Venäjän vastustamista, missä ei ole mitään järkeä.

En pidä siitä, että meillä väitetään median "vaikenevan" tietyistä aiheista. Tiedotusvälineemme esimerkiksi kirjoittivat paljon Gazan uhkaavasta kansanmurhasta, vaikka aktivistit esittivät alati syytöksiä vaikenemisesta.

Israelin ja Venäjän yhteistyöstä en silti muista artikkeleita nähneeni!

Israelilla on tietysti kansalliset intressinsä. Sikälikin on ironista, että Ukrainan sodan aikana kenties kovimmat odotukset ovat kuitenkin ohdistuneet Israeliin, ja maalta on toivottu milloin mitäkin. Ukraina on pyrkinyt kosiskelemaan Israelia kerta toisensa jälkeen, yleensä turhaan.

Aseapua Israel ei ole Ukrainalle järin toimittanut, ei edes Assadin hallinnon kaatumisen jälkeen, vaikka sitä silloin yleisesti odotettiin. Apu on jäänyt tarveharkintaiseksi ja rajalliseksi, ja enimmäkseen humanitaariseksi. Siitä on kyllä haluttu tehdä iso numero.

Israelin suhde Venäjän läsnäoloon Syyriassa oli koko ajan pragmaattinen. Venäjä oli ainoa Syyriassa toimiva taho, jonka kanssa Israel kykeni tekemään jonkinlaista bisnestä; puheväleistä kannatti pitää kiinni.

Ei siis mikään ihme, että Israel on halunnut Venäjän säilyttävän Syyrian-tukikohtansa.

Kuten yleisesti tiedossa, Israel ei tuominnut Venäjän Krimin-miehitystä 2014, eikä liioin liittynyt Venäjän-vastaisiin pakotteisiin. Palkkioksi Venäjä pysyi vaiti Gazan sodan aikana samana vuonna. Vasta vuonna 2018 Israel äänesti YK:n päätöslauselmien puolesta, joissa Krimin miehitys tuomittiin.

Miehittämättömien järjestelmien vientiä Israelista Venäjälle ei ole syytä aliarvioida. Israel oli pitkään Venäjälle se maa, josta saattoi hankkia sellaista sotilasteknologiaa, joka olisi länsimaista tasoa ja vielä parempaakin. Vuoden 2014 jälkeen Israel oli _ainoa_ tällainen maa.

Venäjä käytti israelilaisvalmisteisia Forpost-R-lennokkeja Donbassin sodan aikana Ukrainan maaperällä ja myös Syyriassa. Hyväntahdon eleenä Israel ei myynyt lennokkeja Ukrainalle; osin siksi Ukraina osti Turkista Bayraktar-lennokkinsa.

(Routledge Handbook on Contemporary Israel, 2022.)

Pari vuotta Etelä-Ossetian sodan jälkeen venäläis-israelilainen sotilasteknologiasopimus uusittiin jo toisen kerran. Israelin päävientituote Venäjälle olivat tuolloin miehittämättömät järjestelmät.

(Cohen - Hamilton, "The Russian Military and the Georgia War: Lessons and Implications", SSI 2011.)

(Välihuomautus: tässä kohtaa voi hetkeksi pysähtyä miettimään asejärjestelmien hankkimista Israelista myös siitä lähtökohdasta, että niiden toimitus voikin yllättäen olla alisteinen maan poliittiselle yhteistyölle Venäjän kanssa.)

Kaupankäynti tuotti tulosta. Kuten yllä mainittu, Putin huomioi Sharonin toiveet Assadia tukiessaan. Israel jäädytti Venäjän mieliksi asekauppansa Georgiaan 2008 Etelä-Ossetian sodan aikana ja myi Venäjälle lennokkeja. Vastavuoroisesti Venäjä jäädytti ilmatorjuntajärjestelmien toimituksen Iranille.

Tähdennettäköön, ettei yhteistyö ollut mutkatonta. Venäjä tuomitsi yhä YK-äänestyksissä Israelin toiminnan palestiinalaisalueilla, ja ylläpiti edelleen hyviä välejä Iraniin. Venäjä tasapainotteli suhteissaan, kun taas Israel puolestaan pyrki vastaavasti ulosmittaamaan yhteistyöstä kaiken hyödyn.