Sauna • Tarvitseeko minun olla "kovis" harrastaakseni kamppailulajeja?
Kamppailulajien sateenvarjo on nähdäkseni aika tosi laaja. Aika nopeasti löytyy tämä haitari satujumpasta suurin piirtein sotaan tai johonkin itsepuolustuksen ääripäähän. Kaipaisin paljonkin väriä sinne välille. Warndanin avaus on minulle sitä.
Lukemani perusteella pitäisi varmaan kovis-termin lisäksi miettiä, mitä kenellekin tarkoittaa lajin harrastaminen, itsepuolustus tai taitava kamppailija.
Tämän ei ole tarkoitus nyt olla mikään sohaisu kenellekään täällä tai muuallakaan, mutta toistuvasti nettiä suomeksi ja lontooksi lueskellessa tulee itselle mieleen, että ihan kuin joku jotain vaikkapa nyt muodollisempaa kamppailulajia junnuna treenannut olisi valaistuessaan pettynyt aivan hirveästi, kun hänestä ei tullutkaan suurta soturia hetkellä, jona vuoden nyrkkeilyä harrastanut kaveri löi häntä oikeasti, eikä mahtanutkaan mitään. Sen jälkeen on kulutettu aikaa treenaten jotain kovempaa ja toimivampaa sekä kirjoitettu näppis sauhuten, että pettymyslaji ja muut vastaavat ovat suurin piirtein satujumppaa.
Näkemättä kuitenkaan ensimmäisen lajin muuta arvoa. Nähdään vain se, mitä se ei ollut, johonkin toiseen lajiin ja omiin odotuksiin nähden. Ja kas, oliko vika sittenkään touhussa, vai omassa tavassa katsella asiaa. Ehkä nuori sankari otti markkinoinnin tosissaan: "Ne lupas mulle että se on maaliman tehokkainta shittii eikä ollu." Ja sitten etsi jotain konkreettisempaa. Sitten ottaa koville, kun joku toinen löytää siitä jotain arvokasta. "Eikö ne tajuu? On velvollisuuteni tämä oikaista."
Jasse mainitsi näkökulmansa kamppailu-urheilulajeista ja sitten siitä, että ip- ja perinnehommat ovat nähdäkseen oma juttunsa. Tämä on mielestäni tärkeä pointti, ettei vaan huudella omasta poterosta, josta käsin näkemys on vahva, niputtaen kaikkea samaan, vaan yritetään myös tunnistaa touhujen ero ja muu arvo, kuin se itseä kutittava. On myös mahdollista sanoa, ettenpä tiedä tuosta mittään, joten enpä julista totuuksia.
Mulle ei ainakaan ole hankala myöntää tällaisena pienenä rimpulana, että lähes kolmen vuosikymmenen (tai vaikka vuosisadan) kamppailukokemuksen pohjalta olen niin surkea tappelija, etten haluaisi ikinä tappeluun joutua. Uskon silti, että saattaisin hyvällä tuurilla sellaisesta selvitä ja nimenomaan, koska olen treenannut. Kehässä tippuisin nopeasti, miehessä ei kovuus riittäisi pitkälle niissä hommissa. Silti treenaan nämäkin mielessä, pienin askelin (ip- ja otteluhommia jalostetaan maltilla). Kaikesta huolimatta koen olevani monipuolisesti taitava kamppailija ja näen edustamallani touhulla valtavaa arvoa ihmisille, jotka haluavat kamppailussa kehittyä. Ei ole muistaakseni ollut tarvetta saavuttaa jotain fiilistä siitä, että voisi paukutella henkseleitä jossain, että käyppä mulle niin täältä pesee, tai dissata muita reittejä eteenpäin samankaltaisessa kontekstissa. Enemmänkin mahdollistaa niille, joita kiinnostaa.
Ip-taitoja voi kehittää vähän muullakin ajatuksella, kun jollain "täytyy lyödä täysiä ja ottaa täysiä vastaan." Joku kauppamies lie hyötyy leimaamalla omaansa pehmeämmät metodit pelleilyksi.
Kuinka moni kamppailulaji edes on pelkästään sitä itseään? Vai esimerkiksi jonkinlainen "laajempi elämäntaito"? Ei liene ihme, jos pelkillä kamppailukiikareilla näyttää typerältä hommalta, joten miksi edes katsoa? Tämä on varmaan sitä päälle liimattua kiiltokuvailua. Jos joku on halunnut tehdä rumasta kaunista niin onko se huono asia. Olen itsekin saanut osani toksisesta törttöilystä näennäisten kauniiden arvojen takana niin maisterilta, treenikaverilta kuin tekonöyrältä kumartelijaltakin. On tietysti sontaa, jos puheet ja teot eivät kohtaa mutta jos kohtaavat niin missä vika. Jos mulkero tirehtööri halusi epäaidon tuntuista lisäpontta juttuunsa lisäämällä nerokkaan kuuloista kiiltokuvafilosofiaa silkan alkuperäisturpaanvedon kylkeen, saattaa homma muuttua arvokkaammaksi, jos joku toisen luonteinen uskoo ideaan ja tekee siitä myöhemmin totta.
Toisille on iso arvo sillä, että päivästä toiseen salille saapumalla kehittyy lähtötasoon nähden. Vaikkei koskaan tulisi suureksi myllyttäjäksi. Arvo voi olla vaikka taidossa olla joutumatta myllytykseen, kykyuskomusten, kamppailutaitojen ja itsetuntemuksen maltillinen kehitys. Joka kuitenkin parantaa mahdollisuuksia puolustaa itseään ja pärjätä kamppailijana. Tämä kehitysnäkökulma ei toisille riitä alkuunkaan. Jalo ajatus palveluksesta maailmalle lienee pudotella energiahiippareita maan pinnalle sillä, mikä toimii oikeasti. Todellisuudessa ollen kuitenkin usein latistava voima montaa varteenotettavaa touhua kohtaan, jota vastaan Warndanin tyylinen "sinä pystyt ja olet tervetullut" tyylinen viesti yrittänee tyynnyttää. Sinullekin on reitti ja voit harjoitella ja kehittyä.
Ei olisi mahdotonta, että vaikka joku nyrkkisankari sanoisi jollekin hoitoalan mummolle, että pahuksen hyvä, että kehität itseäsi jollakin kurssilla ja harjoittelet irrottautumista ranneotteesta, mikä osoittaisi kykyä arvostaa toisen ponnisteluja ja sitä, että toinen olisi harjoittelun seurauksena edes piirun verran parempi kuin eilen. Harmillisen usein koetaan tärkeämmäksi dissata mummo, kouluttajansa ja tämän metodi, kun kovis-pena on ollut tilanteessa, tietää paremmin ja omaa taidoista jos ei suurimman niin ainakin suuremman.
Valitettavan usein näkee sellaista lajien ja niitä opettavien ihmisten aliarviointia, että nuo eivät tiedä mistään mitään, koska eivät vedä oikeasti. Kirjoittaja sitten itse omasta kuplastaan kertoo, miksi. Raja voi olla vaikka päähänlyöntien, kyynärpäiden, mattopainin tai the streetin puute. Lietsotaan jotain pelkoja siitä, että tällaisissa puutteellisissa touhuissa automaattisesti rakennetaan jotain virheellistä kuvaa omasta kyvykkyydestä vaaratilanteiden edessä. Ihan niin kuin ei olisi muuta tapaa kehittyä, kuin syöksymällä sinne hulluimpaan myrskyyn.
Jos lajissa edes jollain tapaa painetestataan hommia fiksun opettajan johdolla, niin täysijärkinen ihminen saa kyllä käsitystä osaamisestaan. Esim. että en ole niin hyvä, että haluan myrskyyn ja vältän sitä kuin ruttoa. Se jo itsessään on hieno asia ja voi johtaa taitoihin, jotka pelastavat. Sellaista suvereniteettia, jolla hoituu kaikki, ei edes ole. Silti halu etsiä, treenata ja julistaa toimivinta shittiä on kova, ja pelkkä kehittävä ei riitä. Toki, hurjaa treenaamalla saa kokemusta hurjasta toiminnasta hurjissa paikoissa. Tämä vaatii omanlaistaan lujuutta ja on harvojen tie. Sillä on hinta, johon ei monesta ole ja jota ei moni halua maksaa. Mutta ei tämän puute tee mistään muusta suoraan hyödytöntä satujumppaa.
Jos haluaa kunnolla myllyttää niin sitten pitänee olla, jos ei kovis, niin tietyllä tapaa hurja. Se ei ole pois vähemmän hurjien taidoista. Niitä voi hurjakin arvostaa, jos omaa avoimen mielen. On erittäin mukavaa keskustella hurjan kanssa tällaisena ei hurjana, kun välillä vallitsee syvä kunnioitus ja arvostus, sekä keskinäinen ymmärrys toisesta ja tekemästään jutusta ja sen hienoudesta. Joidenkin kanssa tätä tarttumapintaa tuntuu olevan mahdoton löytää mutta mitäpä siitä.
Huh, tulipa pitkä. Hyvä aihe ja mielenkiintoisia näkemyksiä!
Tilastot: Lähetetty Eizei — eilen, 23.54
---
