Saara Vähälä
banner
saaravahala.bsky.social
Saara Vähälä
@saaravahala.bsky.social
Hallitus unohti haastaa itsensä mukaan ”Me puhumme teoin” -kampanjaan.

”– Jos aletaan rajata Suomen kansalaisen oikeuksia sen perusteella kenen kanssa on päättänyt perustaa perheen, aletaan olla jo aika pelottavassa maailmassa, Helmanen sanoo.”
Järjestö arvostelee hallituksen suunnitelmia: Suomalaisten oikeuksien rajoittaminen perhesuhteiden vuoksi on järjetöntä
Päätös koskisi myös niitä Suomen kansalaisia, joiden puoliso on Euroopan ulkopuolelta. Esitys rikkoo yhdenvertaisuutta, sanoo Familia ry.
yle.fi
April 29, 2025 at 8:02 PM
”Niukkenevat taloudelliset resurssit ovat johtaneet sellaisiin leikkauksiin, jotka kohdistuvat ennestään haavoittuvassa asemassa oleviin ihmisiin…

Mitä se kertoo yhteiskuntamme arvoista, että luomme valinnoillamme edellytyksiä köyhyyden, turvattoman kodin ja huono-osaisuuden periytymiselle?”
Luterilaisen ja ortodoksisen arkkipiispan yhteinen pääsiäisviesti: Yhteiskunta tarvitsee nyt rohkeutta kohdata kipupisteensä - Evl.fi
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon arkkipiispa Tapio Luoma ja Suomen ortodoksisen kirkon arkkipiispa Elia nostavat yhteisessä pääsiäisviestissään esiin huolen taloudellisista leikkauksista, jotka ko...
evl.fi
April 19, 2025 at 12:30 PM
Lämmin kiitos kaikille minua äänestäneille! Olen otettu ja kiitollinen jokaisesta äänestä! ❤️ Valtuustoihin äänet eivät riittäneet, mutta Vihreät piti paikkansa Vantaalla ja jatkaa hyvää työtä alueen palvelujen eteen. 💚

Martti-koira kiittää myös kaikista äänistä!
April 14, 2025 at 7:38 AM
Viimeinen flaikutus omalta osalta tehty näissä vaaleissa! Yllättävän kivaa oli! 💚
April 12, 2025 at 6:37 AM
Nykyhallitus kaavailee huolestuttavia muutoksia viimesijaiseen turvaan, toimeentulotukeen. Sunnuntaina voit äänestää. Anna äänesi puolueille, jotka näkevät välttämättömän toimeentulon jokaiselle kuuluvana ihmisoikeutena. Kyse on ihmisarvoisen elämän lisäksi Suomen sisäisestä turvallisuudesta.
Toimeentulotuen uudistaminen on ihmisoikeuksien ytimessä - Ihmisoikeusliitto
Toimeentulotuen uudistuksessa on ihmisoikeuksien näkökulmasta paljon pelissä, kirjoittaa Ihmisoikeusliiton Anna Salmivaara.
ihmisoikeusliitto.fi
April 12, 2025 at 6:36 AM
Kiva päivä! Asiakaskäynti peruuntui ja ehdin päivällä äänestämään. Töiden jälkeen jaoimme vihreitten ehdokkaiden kanssa esitteitä paikallisen kaupan edessä. Ja äsken koiran kanssa lenkillä näin kevään ensimmäiset leskenlehdet. 💚
April 3, 2025 at 3:52 PM
Tikkurilassa jaettiin esitteitä, juteltiin äänestäjien kanssa, kahviteltiin ja musisoitiin. Ääni kuuluu kaikille! 💚
April 2, 2025 at 4:43 PM
Tervetuloa moikkaamaan Vihreitä ehdokkaita Tikkurilaan 1.4. klo 16-18! Jutellaan, tutustutaan, parannetaan Vantaata ja ehkä jopa musisoidaan myös. 💚
March 30, 2025 at 7:27 PM
Flyerit tulivat painosta! Tehtiin Markus Vähälän kanssa yhteinen esite. Yhteistyö tuo voimaa myös politiikassa!

Meidät voit tavata tänään ja huomenna Korson markkinoilla, klo 14-16. Mukana myös posetiivi ja pikkuapina, sillä myös politiikka voi olla iloista! Tervetuloa moikkaamaan!
March 22, 2025 at 8:41 AM
Oikea-aikainen, riittävän tiivis ja tarpeeksi pitkään jatkuva puheterapia mahdollistaa osallisuutta ja tukee oppimista. Se voi ehkäistä syrjäytymistä ja rikoksiin ajautumista. Kysy aluevaaliehdokkaaltasi, mitä hän tietää puheterapiapalvelujen saatavuudesta ja onko hän valmis investoimaan niihin.
Kun sanat eivät riitä – kielelliset vaikeudet voivat olla taustatekijänä nuorisorikollisuudessa
Kun kommunikaatio muiden kanssa ei toimi, väärinkäsitykset lisääntyvät – ja joskus myös väkivalta. Monella nuorella vangilla on diagnosoimaton kehityksellinen kielihäiriö, johon voi saada apua puheter...
www.sss.fi
March 18, 2025 at 8:57 PM
Tiistaina 18.3.25 Helsingin ympäristölautakunta äänestää Satamatunnelista. Äänestys on kriittinen Lapinlahden puiston kannalta. Toteutuessaan Satamatunneli uhkaisi puiston uhanalaisia eliölajeja ja Lapinlahden kulttuuriperintö- ja virkistysarvoja. Vaikuta! lapinlahdenlahde.fi/ei-satamatun...
Ei satamatunnelia Lapinlahden puistoon
lapinlahdenlahde.fi
March 16, 2025 at 7:17 PM
Olen mukana Puolet parempaa -sitoutumuksessa. Kannatan eläinperäisten tuotteiden puolittamista julkisissa hankinnoissa sekä niiden korvaamista kasviproteiineilla ja kotimaisilla kasviksilla. Linkistä pääset katsomaan omalla alueellasi sitoumuksen tehneet ehdokkaat.
www.greenpeace.org/finland/toim...
March 13, 2025 at 3:47 PM
Olen vihreiden ehdokkaana kunta- ja aluevaaleissa. Lähdin ehdolle vihreisiin, sillä vihreät on puolue, joka oikeasti tekee työtä itselleni merkityksellisten asioiden eteen. Ääni kuuluu kaikille!
March 9, 2025 at 3:45 PM
Tänään on naistenpäivä. ❤️Naisten asema taantui viime vuonna neljäsosassa maista. Yksi syy siihen on demokratian heikkeneminen. Äärioikeisto ja populistiset puolueet heikentävät usein systemaattisesti demokratiaa. Suomessakin sisäministeriön poliittinen johto syrji pakolaiskiintiön kohdentamisessa.
March 8, 2025 at 9:22 AM
Ruutuajan heikentävistä vaikutuksista kielenkehitykseen, psykososiaalisiin oireisiin ja mielenterveyteen tulee jatkuvasti lisää tietoa. Me aikuiset voimme tukea lasten ja nuorten kehitystä ja hyvinvointia vähentämällä erilaisilla digitaalisilla laitteille vietettyä aikaa - yhdessä.
Nuoret | Suomalaistutkimus: Ruutuajan rajoittamisella kytkös nuorten mielenterveyteen
Runsaampi ruutuaika ja mobiililaitteiden käyttö lapsuudesta nuoruuteen lisäävät stressi- ja masennusoireita nuoruudessa.
www.hs.fi
March 7, 2025 at 1:14 PM
Orpo 21.11.24: ”Koska yhdenvertaisuusvaltuutettu tätä tutkii, niin minä kunnioitan tätä tutkintaa ja selvitystä ja odotan sen tulokset.”

Yhdenvertaisuusvaltuutettu 6.3.25: ”Sisäministeriön poliittinen johto syrji vuoden 2025 pakolaiskiintiön kohdentamisen valmistelussa.”

Miten Orpo reagoi?
March 7, 2025 at 12:39 PM
Nykyinen oikeistohallitus aloitti toimintansa kesäkuussa -23. Mitä on sen jälkeen tapahtunut työllisyydelle?
February 25, 2025 at 4:28 PM
www.finnwatch.org/fi/lahjoita Lahjoitin juuri Finnwatch työhön. Lähde mukaan tukemaan yritysvastuun vahtikoiraa.
Tue Finnwatchin työtä
Finnwatch on vastavoima vastuuttomalle voitontavoittelulle. Tue työtämme lahjoituksella.
www.finnwatch.org
February 19, 2025 at 2:36 PM
Vaadi Henna Virkkusta estämään yritysvastuusääntelyn vesittäminen finnwatch.org/fi/yritysvas...
Yritysvastuudirektiivi vaarassa
Vaadi Henna Virkkusta estämään yritysvastuusääntelyn vesittäminen!
finnwatch.org
February 8, 2025 at 5:33 AM