Jos EU uskoisi omiin kansalaisiinsa, se korjaisi verotuksen, työn kannustimet ja syntyvyyden. Se ei tekisi sopimuksia, joilla vältetään nämä päätökset.

Kun päätösvalta siirtyy kauppasopimuksiin, ollaan turmion tiellä.

Kun “uncapped mobility” kirjataan kauppapaperiin, kansalliset parlamentit ohitetaan ja väestöpolitiikka naamioidaan taloudeksi.

Kuka antoi mandaatin?

Ursula von der Leyen ei ole minun ääneni, eikä monen muunkaan silti hänen komissionsa lukitsee Euroopan vuosikymmeniksi.

Ehkä kysymys ei ole siitä, että amerikkalaiset ovat “takapajuisia” vaan siitä, että Eurooppa on vienyt ravitsemuksen liian pitkälle politiikan puolelle.
#ravinto #ravitsemussuositukset #MAHA2026

Keho ei neuvottele kompromisseja. Se reagoi proteiiniin, rasvaan, ravinteisiin ja kylläisyyteen ei strategiapapereihin.

Jos USA:ssa ihmiset alkavat aidosti voida paremmin palaamalla oikeaan ruokaan, se kertoo jotain olennaista.

Tällöin suositus ei vastaa kysymykseen mitä ihminen tarvitsee, vaan miten ihmisen pitäisi syödä, jotta järjestelmä täyttää tavoitteensa.

Mä en vastusta ympäristöajattelua, mutta pidän ongelmallisena sitä, että ihmisen terveys ja ilmastopolitiikka niputetaan yhdeksi totuudeksi.

Suomessa suunta on toinen. Meillä ravitsemussuositukset on rakennettu ilmasto ja “kestävyys” edellä, koska Pohjoismaiden ministerineuvosto linjasi ympäristönäkökulman osaksi suosituksia. Se on poliittinen valinta, ei fysiologinen.

Ajatus on yksinkertainen: jos ihminen syö ravintotiheää ruokaa, keho voi paremmin. Ja rehellisesti, jos katsoo maan terveysministerin fyysistä kuntoa, voi perustellusti olettaa hänen tietävän, mitä tarkoittaa syödä tavalla, joka tukee toimintakykyä eikä vain paperilla oikeaa mallia.

Tämä ei ole pelkästään resurssikysymys, vaan myös siitä, kuinka paljon yhteiskunta uskaltaa odottaa tulijoilta. Näetkö sä tämän pelkästään resurssiasiana, vai pitäisikö asennepuolella myös tapahtua muutosta?

Sama pätee kulttuurierojen osalta – pitäisi olla selvää, että jos muuttaa Suomeen, sopeutuu Suomen lakeihin ja tapoihin. Monessa maassa tulijalta edellytetään vahvaa sitoutumista maan kulttuuriin ja arvoihin, mutta täällä ollaan usein varovaisia vaatimaan mitään.

Jos ihminen on korkeasti koulutettu, niin eikö kielitaidon hankkiminen pitäisi olla aika perusjuttu? Nykyään siihen on tarjolla tekoälyä ja käännöstyökaluja, joten ei kai voi olla kohtuutonta odottaa, että tulijat tekevät itsekin töitä pärjätäkseen täällä?

Hyvä kysymys! Esimerkiksi kielitaidossa ongelma on se, että miksi meidän pitäisi sopeutua tulijoihin eikä toisinpäin? Suomessa pitäisi pärjätä suomella, ruotsilla ja ehkä englannilla – mutta nyt meille tuodaan palveluita useilla eri kielillä sen sijaan, että korostettaisiin tulijoiden omaa vastuuta

Ymmärrän, että haluat tarkempaa keskustelua. Siksi nostin esiin integraation, kielitaidon ja kulttuurierot – ne ovat konkreettisia haasteita. Eikö ongelmista pitäisi voida puhua niiden oikeilla nimillä ilman, että se nähdään yleistyksenä? Miten sun mielestä integraatio-ongelmista pitäisi puhua?

Tässä on juuri se ongelma. Jos sanon, että maahanmuuttoon liittyy ongelmia – kuten heikko integraatio, kieliongelmat tai jopa kulttuuriset ristiriidat – niin se leimataan syrjiväksi, vaikka kyseessä olisi täysin perusteltu huoli. Vai voinko ilmaista oman näkökulmani neutraalimmin? Mielelläni.

Huomenta Nina! Ymmärrän pointin, mutta eikö kriittinen mielipide voi olla myös jotain muuta kuin syrjintää? Jos kaikki kriittiset kannat kategorisoidaan automaattisesti syrjinnäksi, niin keskustelua ei oikeastaan edes sallita.

Wau onko näin? Tai ihan vaan alunperin normaalia? Ei tartte itsesensuroida itseään! Esimerkiksi aika hurjaa jos on rohkeutta sanoa se, että sukupuolia on vain kaksi

Koska esim Ukraina on suvereeni, demokraattinen valtio. Palestiina tai Gaza ei