”Jos mikään muu taho tai opetuksen osa ei ylläpidä tai harjaannuta taitoa aktiivisesti, se katoaa. Kyse ei ole yksinkertaisesta kognitiivisesta prosessista, vaan kellon lukutaito vaatii harjoittelua, sanoo oppimispsykologia.”

Miten hyvä ja positiivinen ruutuaika saataisiin huolten ja murheiden lisäksi useammin näkökulmaksi lapset ja digi -keskusteluihin?

Ja miten saataisiin aikuiset tietoisiksi turvallisista vaihtoehdoista lasten ruuduille?

Tämä edellinen on mielestäni kaikkein tärkein kysymys, kun kerran suurin osa lapsista niitä ruutuja joka tapauksessa vähintään toisinaan katselee. Pelkät kiellot eivät ole ratkaisu.

Miten hyvä ja positiivinen ruutuaika saataisiin huolten ja murheiden lisäksi useammin näkökulmaksi lapset ja digi -keskusteluihin?

Ja miten saataisiin aikuiset tietoisiksi turvallisista vaihtoehdoista lasten ruuduille?

Mediassakin aihetta käsitellään tosi usein huolen, vaarojen ja ruutuajan laskemisen kautta.

Näin reilun yhdentoista Viihdevintiö-vuoden jälkeen jo vähän turhauttaa. Huolet eivät tietenkään ole täysin turhia, mutta ne ovat vain osa kokonaiskuvaa.

Näissä usein aika latautuneissa keskusteluissa ei oikein koskaan nouse esiin leikkisät tai opettavaiset sisällöt, vaan yleensä jäädään jankkaamaan television katselun suositelluista aikamääristä tai huolehditaan siitä, minkä ikäiselle voi antaa älylaitteen.

Webinaarissa esiteltiin Kelan tuella tehty aihetta käsittelevä opas. Oppaaseen linkki tässä:

helda.helsinki.fi/server/api/c...

Huomauttaisin myöskin tälleen ihan vaatimattomasti, että meidän oppimispelit sisältävät kaikki nuo kuvassa näkyvät, puheterapeuttien listaamat oppimista tukevat ominaisuudet. 🥳

Median pyöristymishakuisuus on myös syy sille, miksi järkevä ruutuaikakeskustelu on vaikeaa.

Juttu: