Tynkkynen ei "väläyttänyt rajua keinoa", vaan väärinkäytti parlamentaarikon valtaa uhkailemalla häntä kritisoinutta tutkijaa.
Perussuomalaiset on päivä päivältä avoimemmin fasistinen puolue, Trumpin esimerkki antaa rohkeutta.

Se kertoo kaksi asiaa.
Kokoomuslaiset ovat aina epärehellisiä.
Luottamusasemissa ei pidä sallia kaksoisrooleja.

Esimerkiksi sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo on toistuvasti varoittanut hallituksen päätösten seurauksista heikoimmassa asemassa oleville. Ekonomisti Patrizio Lainà on esittänyt vaihtoehtoja, jotka eivät perustu pelkkiin leikkauksiin. 1/20

#media
#media
”Minimissäänkin hän tulee aiheuttamaan elämänsä aikana ihmiskunnalle niin poikkeuksellisen määrän hyvää, että saa tehdä perässä, jumalauta.”

I think people have become far too concerned with the “correct” interpretations of media. Just experience it!!!

Kuten vaikkapa kokoomukselle.
Ja täysin oman ja muiden ihmisten edun vastaisesti.

Jäikö joku historian oppikirja lukematta?

suomalainen lehdistö kuittaa tämän näin taas kerran